perjantai 21. helmikuuta 2014

Peikonlehti

Peikonlehti - monstera deliciosa (vanhempiin postauksiin KLIK)

Vuonna 2012 tein melko radikaalin tempun Peikonlehdelleni... raukkis. KLIK Pakko oikein laittaa kuva tähän. Oikeesti, miten kasvi selvii tällaisesta hengissä ylipäätänsä....?

Emokasvi voi kuitenkin nyt hyvin ja asustelee siis altakasteluruukussa. En kuitenkaan ehkä suosittele, ja yksi syy on se että Peikonlehden juuret ja varsinkin ilmajuuret tunkevat joka paikkaan, eli tämä ruukku on tämän käytön jälkeen varmaan menossa roskiin. Ritilä joka erottaa mullan vedestä, on todennäköisesti entinen nimittäin. Mutta ei se mitään.

Tältä näytti vuonna 2012

Nyt näyttää tältä
Tämä yksilö saa vähän harvoin vettä, siksi se ei oiken ole kasvanut siihen malliin kun tuo toinen pistokas joka sijaitsee alavessassa ja jonka multa on helpommin "silmien alla". 

Pistokkaat vuodelta 2012

Pistokkaat vuodelta 2012

Pennimuori

Pennimuori - Peperomia rotundifolia (vanhempiin postauksiin KLIK)

Myös Pennimuori on ennallaan viimevuodesta. Kuvien perusteella ei ole juuri hirveesti kasvanut tai muuta, mutta hengissä, ja se on kai jo saavutus kuitenkin!


Kissus

Kissus - Cissus robofolia (vanhemmat postaukset KLIK)

Kissukseni asustelee vielä samassa kohdassa ja molemmat ovat vuodessa kasvanut oikein kiitettävästi.

Jos jotakuta kiinnostaa, minulta saa pistokkaita!

Onhan se aika lailla kasvanut sitten viime vuoden
Ja tässä siis pistokkaat vuodelta 2012

torstai 20. helmikuuta 2014

Huonekasvit/Viherkasvit

Olen vähän myöhässä tänä vuonna, siis viher-/huonekasvien inventaariossani... olen niin täystyöllistetty, nimittäin kevään odottamisella...

Olin myös ajatellut etten ehkä jaksa tänä vuonna tehdä niistä mitään juttua... ei ole suuria muutoksia nimittäin. Ja ajattelin myös olla ehkä niin laiska etten vaihda mullat ainoalle tyypille tänä vuonna... mutta, saa nyt nähdä, ehkä kuukauden kuluttua on eri fiilis.

Tästä se nyt kuitenkin lähtee, inventaario. Onhan se kiva sitten vuosien jälkeen seurata näitä juttuja...




maanantai 17. helmikuuta 2014

Parvekelaatikot

En malta enään... Nyt on kevät istutettu parvekelaatikkoihin!

Täydennän sitten kun kauppoihin (Taimia lupasi parin viikon sisään) tulee belliksiä ja orvokkeja.



maanantai 10. helmikuuta 2014

Uusi ennätys?

Uusi ennätys nimittäin kuinka aikaisin kevät saapuu parvekelaatikkoihin. Helmikuun 10 päivä... ei ehkä ihan tavallista. Tosin oudon vaikeeta löytää kevätkukkia kukkakaupoista.... en oikein ymmärrä...

Missä Bellikset, orvokit ja muut viileetä rakastavat kukat ovat....?

Jouduin tyytymään Narsisseihin (ei ihan lempparikukkia, mutta paremman puutteessa).

Ilmatieteenlaitoshan on nyt luvannut että pakkasta ei enään tule (tai no ehkä nyt jokunen päivä jokunen aste ja öisin ehkä joskus pari astetta) mutta sitähän ei lasketa, eihän.

Ja ilmatieteenlaitos on aina oikeassa, sehän on todistettu, joten mä uskon nyt tähän. Että hyvää kevättä vaan kaikille!


torstai 6. helmikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Kohta kohta kohta....

Kevätkurjenmiekka Iris Pauline - Ihana! <3

Perunanarsissi Narcissus Bridal crown - Tuoksuu mielettömän ihanalle!

Huone-esikko (primula obconica)  - minulla ekaa kerran kokeilussa. Suosittelen! Kestää paremmin huoneenlämpöä kun kevätesikot ja säilyy selkeästi pidenmpään (kunhan muistaa pitää mullan koko ajan kosteana.)

Krokus