tiistai 6. syyskuuta 2011

Historiaa

Ostimme omakotitalon puolen hehtaarin tontilla syksyllä 2009. Tie valitettavasti jakaa pihan kahtia, eli minulla on noin 2500m2 muokata puutarhaksi. Tontilla oli valtavia kuusia muistaakseni viisi kappaletta sekä ylikasvanut kuusiaita. Valitettavasti tietenkin unohdin ottaa ”ennen” kuvia. No ainaski, sain mieheni ylipuhuttua kaatamaan kuuset, pari koivua ja osan kuusiaidasta. Sitten raivattiin takapiha, joka oli umpeen kasvanutta vesakkoa. Nostin myös marjapensaat etupihan nurmikon keskeltä, pesin juuret rikkaruohoista ja istutin ne ”vauvalaan” väliaikaisesti. Muuta ei juuri tehty syksyllä 2009.



Eli tämä kuva on otettu takapihalta elokuussa 2009. Kuvassa oikealla saunarakennus. Kaksi koivua kaadettiin ja kuvassa näkyvä iso kuusi.
Tämä kuva otettu nyt aamulla. Saakeli, näyttäisi kun mitään ei juuri olisi tehty... Kuitenkin siellä on raadettu hiki hatussa.


Etupiha. Kuva otettu lokakuussa 2009. Menossa on pihavalaistusten laitto. Myös tie joka näkyy vasemmalla on uusi. Huomaa orapihlaja-aita, sitä madallettiin noin 2 m ja tarkoitus olisi päästä siitä kokonaan eroon. Yksi iso kouvu kaadettu. Talo sijaitsee kuvan ulkopuolella oikealla. Kuvassa näkyy vielä marjapensaat vasemmalla, omenapuun alla sekä aivan vasemmassa kulmassa kuusiaidan jäämiä. 
Kuva otettu aamulla. Onneksi tässä nyt kuitenkin näkyky vähän muutosta, eikä pelkästään lehtien väri puissa.


keväällä 2010 aloin onneksi enemmän tarkkailemaan puutarhaani, kun syksyllä oli hirveä kiire muuttaa, raivata ja tehdä pihalla. (esim. revin varmaan aika monta neliötä vuorenkilpeä kallioilta pois). Yllätykseni ja iloikseni huonosti hoidetulta tontilta löytyi vaikka mitä kukkaa. Keväällä nousi mm. tulppaaneja, narsisseja, krokuksia sekä muita ihani kevät kukkia. Kesällä alkoi kukkia ruskoliljaa vähän joka puolelle tonttia.

Tulppaneja
 


Ruskolilja - Lilium bulbiferum - brandgul lilja
Myös muita ihania yllätyksiä oli luvassa! Mm. pioneja ja varjoliljoja, jota myös löytyi ympäri tonttia.

Pioni ja mikä pioni, en tiedä...

Varjolilja - Lilium martagon - krollilja: ja jokin hieno kiitäjä...ehkä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun todella paljon kun jätät kommentin! Kiitos!
Jag blir jätte glad när du lämnar en kommentar! Tack!