lauantai 25. elokuuta 2012

Lauantai

Aaah, mikä kerta kaikkiaan täydellinen päivä eilen oli! Sain häärätä taas puutarhassa melkein koko päivän. Sää oli täydellinen, niin tyyni jotenkin ja hetken kuluttua kun aamusta olin ollut ulkona, piti mennä vaihtamaan shortsit ja toppi kun oli niin kuuma. Ihanaa!

Tänään poistin toisen omenapuun vesiversot - ja samalla vähän innostuin... uuups. No toivottavasti puu selviää.



Siirsin ja poistin myös paljon erilaisia perennoja. Sormustinkukan alkuja piti siirtää koska muuten ne jättää matalammat ja pienemmät kasvit varjoonsa ensi kesänä.

Kävin myös perjantaina taimia.fi liikkeessä ja mukaan kotiin pääsi taas vähän ihania perennoja, esim peittoruusu The Fairy ja Ruostekukka (Crocosmia x crocosmiiflora)  jota olen himoinnut jo monta vuotta (ihmeellistä sinäänsä kun se on oranssi kukka josta en oikeastaan pidä). Sehän ei ole talvenkestävä, niin kuin ei myöskään Kesäkynttilä (Gaura) joka on jo talvehtinut penkissäni pari talvea. Ostopäätös tapahtui jo kesällä kun mummon pihalla tuo kyseinen ruostekukka oli selvinnyt talven yli.

Ruostekukka (Crocosmia x crocosmiiflora)

Ostin myös Heidi Klum ruusun esbau liikkestä, koska se tuoksi niin hyvälle. Olen heikko tuoksuville kasveille. Vaikutti muuten siltä että taimia on vähän edullisempi liike kun tuo esbau, mutta valikoimassa oli tietenkin sitten vähän eroja.


Uusi ruusu - Heidi Klum - tuoksu on aivan huumaava!

Puutarhassa hääräsi myös monen monta perhosta kanssani.




. 

10 kommenttia:

  1. Samoin lipsahti minulla omenapuun kanssa. Mutta kun luin tämän kesällä: http://nuppulinna.blogspot.fi/2012/07/puunhoitoa-ja-paljon-unikoita.html

    Niin ajattelin, että ihan sama nyt vai sitten kevättalvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla - kiitos linkistä - nyt ei tarvitse tuntea syyllisyyttä!

      Poista
  2. Tuskinpa omppupuu kovasti tuosta itseensä otti :)

    Ruostekukka näyttää kauniilta,vaikka onkin oranssi. Kummasti sitä joidenkin kukkien oranssi tai keltainen väri ei ole este pihaan pääsyyn,mutta sitten taas jotkut laji eivät vaan kertakaikkiaan mielytä värisilmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on tosi kumma juttu, joistakin kukista vaan tykkää vaikka ne on "väärän" värisiä. =)

      Poista
  3. Mikäs on tuo heinä ruusun takana? Nätin näköinen. :)

    VastaaPoista
  4. Hei hou, vielä siis voi leikellä omppuja? Olisi just muutama miljoona noita vesiversoja... Virtuaalinen post it -tunnustuslappunen löytyy muuten sinulle blogini puolelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin no minä turvauduin tuohon JAS-sanontaan (http://www.alltomtradgard.se/artiklar/2009/jas-beskarning/index.xml) JAS:sta puhutaan paljon ruotsalaisissa puutarhalehdissä. Eli Juli-Augusti-September (heinä-elo-syyskuu) aikana voi leikata puita ja pensaita.
      Kiitos tunnustuksesta!! =)

      Poista
  5. Aika hassua! :D Luulin, että tuo Heidi Klum esbau oli hajuvesi. xD Äkkiseltään lukkee hieman väärin. Ihana! Lisää tälläisiä erikoisuuksia, en ole törmännyt. Tahtoo tämän myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on myös hajuvesi, en tiedä. Kyseinen ruusu tuoksuu ainakin paremmalle kun mikään hajuvesi! =)

      Poista

Ilahdun todella paljon kun jätät kommentin! Kiitos!
Jag blir jätte glad när du lämnar en kommentar! Tack!