perjantai 9. elokuuta 2013

Pensasmustikka (Vaccinium corymbosum)



Blogiani pidemmän aikaan seuranneet lukiat tietävät tämän tarinan, mutta kerron sen nyt vielä tässä lyhyesti.

Olen vähän "impulsiivinen" luonteeltani, ja jos jotain haluan puutarhaani, hankin sen yleensä melko nopeasti... Olis se sitten viisasta tai ei. No, pensasmustikka oli sellainen hankinta.

Minä ja Pensasmustikkani kesällä 2012

Bongasin tämän noin 2m korkoisen "pensaan" puutarhamessuilla maaliskuussa 2012. (juttu siitä) Myyjä oli espoossa sijaitseva Puutarhanikkarit/Taimia 

Mustikka muutti takapihani nurkkaan kesäkuun lopussa 2012 (juttu siitä). Maaperä ei ole otollinen ja nähtäväksi siis jäi kestääkö pensas savimaata. Kyllähän me kaivettiin sille iso kuoppa ja yritettiin tehdä sille parhaimmat mahdollisimmat olosuhteet. Mutta kuitenkin jännitti ja vieläkin jännittää.

Pensasmustikkani talvella 2012/2013

Pensasmustikka (vaccinium corymbosum) on siis pohjois-amerikasta peräsin oleva mustikan lähisukulainen. Siellä se kasvaa helposti siis jopa 2m korkoiseksi. Wikipediasta lisä tietoa. En tiedä vanhako mustikkani on, mutta luulen että suomen olosuhteissa se kestää melko paljon kauemmin että se voisi kasvaa saman kokoiseksi.

Keväällä 2013 mustikkani alkoi tehdä silmuja (jei!) eli oli ainakin talven yli selvinnyt. Tietojen mukaan pensas kestää melko hyvin jopa -25 astetta pakkasta, mutta meillä oli ainkakin pariin otteeseen enemmän kun -30 astetta, ja yleensä talvisin meillä kyllä on jokunen todella kylmä jakso.

silmuja - jeij hengissä on!

Mieheni tokaisi että no hienoa että se on selvinnyt ja onhan se todella hyvä juttu että se jopa tekee lehtiä. Mä sanoin että olen kyllä todella pettynyt jos ei tee satoa... Ei se lehtien takia ole hankittu, vaan marjojen!

Toinen kesäkuuta se alkoi kukkia (lyhyt juttu siitä). Oli ihanaa seistä pensaan alla kun hemiläiset ja muut öttiäiset lensivät kukasta kukkaan ja humisi ihanasti!

kukinta kesällä 2013

MUTTA - paljonko tämän kokeinen pensasmustikka juo vettä helteellä?!? Voiko sitä kastella liikaa?!? Satoa näyttäisi tulevan, MUTTA, luulen että olen tehnyt yhden ison virheen... en ole kastellut mustikkaa tarpeeksi.

Kukinnan jälkeen näin kyllä että moni kukka kuihtui ja muuttui ruskeaksi kun nehän pitäisi muuttua raakileeksi. Teinkö jotain asialle - NO EN...

Koska mustikka metsässä tykkää melko kuivasta (mistä olen vetänyt tämän "tiedon") niin olen ihan paniikissa siitä että kastelisin mustikkani liian paljon, että vesi jäisi sinne savimaahan kun kulhoon ja että juuret mätänisi. Luulen tietäväni että olen tehnyt vääri tässä. Kesä on ollut niin kuuma kuitenkin että se olisi kyllä tarvinnut paljon enemmän vettä. Monta kertaa uudet oksat ovat olleet lakastuneet, ja olenko tehnyt silloin jotain... no joo, siinä vaiheessa olen ymmärtänyt juottaa mustikkaa, mutta tämä on tapahtunut kukinnan jälkeen monta kertaa... hyi minua... saakeli...

No, ensivuonna paremmin sitten...

Satoa kuitenkin tulee - useampi litra mikäli rastaat ja muut linnut ei vaan syö ne ennen meitä.

Seuraavassa postauksessa siitä sitten lisää...








21 kommenttia:

  1. Vautsi vau- Tämä jättimustikkasi innoitti meidät perustamaan tänävuonna mustikkamaan. Taimet eivät ole noin suuria, mutta jospa joskus olisivat =) Kannoimme mustikoille metsästä metsämaata ja jostain luin, että niitä pitää kastella kesäisin. Mutta upea ilmestys tuo totisesti on, vaikkei satoa niin hirmuisesti tulisikaan =) En voi muuta kuin hämmästellä ja ihailla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori! On se ihana, varsinkin kun se on vielä elossa... =) Niin ja puhumatta siitä että se tekee satoa!! Jeij!

      Poista
  2. Ihan uskomaton pensas! Ja nam.mitä satoa!!! Onko tuo jokin jättilajike? Mulle on mysteeri kuinka isoksi pensasmustikat kasvavat kun jänikset joka kevät herkuttelevat meidän pensaat ihan raadoiksi. Silti ollaan saatu maistella muutamia mustikoita joten herkkua on =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normi lajike, se on vaan ostettu jättinä. =) Wikipedian mukaan amerikan pensasmustikka kasvaa 2m korkoisiksi. Mutta tosiaan, en tiedä kasvaako ne koskaan suomessa sen kokoisiksi... Nythän plantagen on alkanut myös kaupata isompia pensasmustikka yksilöitä.

      Poista
    2. Olen nähnyt Plantiksessa sellaisen puolijätin, mutta se yksilö oli vain n. puolet sun omastasi. Hinta taisi olla sadan euron paikkeilla. Hmmm.. nyt mietintämyssy alkoi hurisemaan, kun sunkin omasi on kestänyt meidän talven.

      Poista
    3. Apua, onkohan sekin nyt puolella hintaa... huomenna viivana Plantikseen.

      Poista
  3. On tuolla kyllä kokoa. Olen joskus omalle pihalle ajatellut pensasmustikkaa, mutta tuo koko saa miettimään, että mihin ne laittaa. Ei voi istuttaa ihan viereen muita kasveja. Onko sinulla toisen lajikkeen kaveria tuolle, siis pölytyksen varmistamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa no, niitähän löytyy erikokoisia ja ne kestää kasvaa tuon kokoisiksi kyllä melkoisen kauan. Mutta luulenpa että tuossa yksilössä on useampi lajike... en ole varma. Mutta tuon pensaan juurella kasvaa kaksi ainakin erilajikken normaali kokoista pensasmustikkaa jota sain anopiltani viime syksyllä.

      Poista
    2. Eli satoa tulee varmasti. Tuon kokoinen pensasmustikka on mahtava. Näin eräässä puutarhassa kyllä noin metrisen pensasmustikan, sekin oli jo mielestäni korkea.

      Poista
  4. Uskomattoman hienon kokoinen ja tuuhea pensas! Meillä on pihassa n. metrin korkuinen pensas. Oli jo pihassa kun muutettiin, ikää on varmaan 15 vuotta. Se ei tehnyt kuin muutaman marjan vuodessa, joten ostin sille kaverin. Nyt se tekee vähän enemmän marjoja, mutta sato on kuitenkin edelleen tosi pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau, eli tiedetään nyt vähän enemmän. Varmaan teidän pensas on ostettu pienenä ja kasvanut siis metrin mittaiseksi noin 15vuodessa. Miksiköhän se tekee vähän satoa sitten... ihmeellistä.

      Poista
  5. Jag har också planterat blåbär och nu börjar de mogna. Mums!

    VastaaPoista
  6. Tuota mustikkapensasta mä kyllä niin karehdin ! Se on mahtava !! Hyvinhän sen muutto teille sujui, kun jo ensimmäisenä vuonna teki marjoja. Olenkin joskus miettinyt, että missähän blogissa se jättipensasmustikka oli ? Kiva, kun sen nyt löysin. Ostaisin varmasti myös samanlaisen, jos vastaan tulisi. Pensasmustikat ovat niin hyviä.

    Itse olen kastellut niitä alkukesästä, jos on kuivaa. Ainakin ensimmäiset pari vuotta kannattaa kastella. Huomasin kesällä, että meidän mustikkamaa oli välillä ihan litimärkää. Silloin lopetin kastelun hetkeksi. Eivät ne ainakaan moittineet ylenpalttista märkyyttä. Meidän mustikkamaa on kyllä havu- ja rodomultaa. Onnea vielä jättimustikan omistajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sekin sanoa, että kannattaa peittää pensasmustikka täysin verkoilla. Meilläkin on tuollaista aitaverkkoa mustikkamaan ympärillä, mutta pikkulinnut ja rastaatkin menevät aitaverkon raoista sisälle. Ja jos ei päällä ole verkkoa, varikset käyvät öisinkin syömässä raakileita ja tietysti kypsiäkin. Mustikat ovat niin lintujen herkkua, ihmekös tuo, niin hyviä ovat :D

      Poista
    2. Aivan Eija, seuraavassa postauksessa tulee olemaan juttu tuosta suojauksesta. Ja kiitos vinkistä kastelusta! Tällaisen pensaan saa tilata www.taimia.fi ja tosiaan plantagenista sai noin 1m kokoisia taimia jos kiinnostaa.

      Poista
  7. Sinulle on tunnustus blogissani. http://vaaleanvihrea.blogspot.fi/2013/08/tunnustus.html

    VastaaPoista
  8. Mahtava pensas. Omat puolimetriset tuntuvat niin pikkuisilta mutta jos ne kasvaisivat nopeammin isoiksi joutuisi tässä siirtopuuhiin. ;-)

    VastaaPoista
  9. minun mustkka pensas on 1,5 metriä korkea ja mustikoita tulee ihan kivasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau - missä päin suomea sinulla on se? Onko ollut kauan? Kerro mielellään siitä lisää ja kuvien kera vaikka mun mailiin mia.kainulainen@gmail.com

      Poista

Ilahdun todella paljon kun jätät kommentin! Kiitos!
Jag blir jätte glad när du lämnar en kommentar! Tack!